2013 Toukokuu.
Keskiviikko 2013-05-15
Edellinen - Seuraava N:o Nettisanomat 1614
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Päätoimittaja
Pertti Manninen.
Joka etusivulle!

Kreikan vakuussopimuksen salaamisen vaiheita Lue! Urpilainen: Salaaminen oli Kreikan toive Lue! Venizelosin ja Urpilaisen allekirjoittama asiakirja 2012 Lue! Uusi ministeri Stournaras ja Urpilainen Kuva "Kurjuus on ihmisen oma vika" Lue! "Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia" Lue! Kasvu 108825




Toukokuu 2013. Vakuussopimuksen salaamisen vaiheita.
20.02.2012 Suomi ja Kreikka allekirjoittavat vakuussopimuksen. Kuva Jutta Urpilainen.
23.02.2012 Suomi ja kreikkalaiset pankit sopivat vakuusjärjestelystä.
04.03.2012 Katainen: Salaus tehtiin kreikkalaispankkien vaatimuksesta. Soini vaatii julkistamista. Kuva Jyrki Katainen.

08.03.2012 Kansanedustajat voivat tututustua englanninkieliseen sopimukseen sopimukseen valvotuissa oloissa. Puhemies Heinäluoma vaatii asiakirjat eduskunnalle suomeksi ja ruotsiksi. Kuva Pentti Oinonen.
10.03.2012 Oikeusoppineet: Yksikään salausperusteista ei perustu julkisuuslakiin.
15.03.3012 Perussuomalaiset kertoo valittaneensa salaamisesta korkeimpaan hallinto-oiukeuteen (KHO). Kuva Pirkko-Ruohonen Lerner.

13.04.2012 VM saa Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:ltä muistion vakuusjärjestelyn julkisuudesta. 25 000 euroa.
24.04.2012 Urpilainen: Virkamiehet päättivät sopimuksen salaamisesta.
27.04.2012 Vakuussopimus osin julki, mutta pääkohdat salataan yhä.
27.07.2012 VM salaa tuntuvan osan Espanjan kanssa tehtävästä vakuussopimuksesta.
14.05.2013 KHO: Vakuussopimus pitää julkistaa lähes kokonaan, salaamisen pitää perustua lakiin.


Keskisuomalainen. Kotimaa. Keskiviikkona 2013-05-15. Sopimuksesta ei löydy ... Kuvat: Pertti Manninen.

Kreikan valtiovarainministeri Ioannis Stournaras ja hänen suomalainen kollegansa Jutta Urpilainen tervehtivät ennen ministerikokouksen alkua. Keskisuomalainen tiistaina 2013-05-14. Kuvateksti jutussa "EU-maat etsivät askelmerkkejä. Kuva 11:42 Pertti Manninen. Laajenna!


Urpilainen: Salaaminen oli Kreikan toive. - Myös Espanjan vakuusjärjestelyn sopimus saatetaan julkistaa. - "Vakuusjärjestelyssä" ei puhuta vakuuksista. - Julkisuus voitti KHO:ssa.

Helsingin Sanomat. Talous. Keskiviikkona 2013-05-15. Kuvateksti: "Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja valtiosihteeri Martti Hetemäki olivat tiistaina Brysselissä EU:n valtiovarainministerien kokouksessa". Kuva: Pertti Manninen 06:47.

"This letter is to confirm that:
(1) the Hellenic Republic will only make a drawing ... and
(2) no drawing will be made by the Hellenic Republic ...


Yours sincerely

For and on behalf of the Hellenic Republic
Evangelos Venizelos
Deputy Prime Minister and Finance Minister
Representative of the Hellenic Republic

Jutta Urpilainen

(Allekirjoitukset vierekkäin)

Helsingin Sanomat. Talous. Keskiviikkona 2013-05-15. "Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja hänen kreikkalainen kollegansa Evangelos Venizelos allekirjoittivat "vakuusjärjestelyjä" koskevan asiakirjan helmikuussa 2012". Kuva: Pertti Manninen 06:47.


Kiitollisuus

Siis kiitos, Luojani armollinen,
joka hetkestä, jonka elin,
kun sain ruumihin tervehen,
sydänlämmön, mi läikähteli
kun annoit sa vankkaa kättä kaks,
ja hengen herkän ja avoimen
joka tuutia tuulosen.

Sua, kiitän ma, Jumala armollinen,
kun annoit sa kodin hyvän,
soit äidin niin hellän ja herttaisen,
isän iloisen ja syvän,
kun annoit sa myös pari ystävää
ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
ja annoit sa armahan syntymämaan,
jota kyntää ja lempiä saan.
Eino Leino
Hymyilevä Apollo, Aurinkolaulu


(55) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Kiitollisuus.





thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

2013 Toukokuu.
Tiistai 2013-05-14

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Päätoimittaja
Pertti Manninen.

Joka etusivulle!

Stournaras ja Urpilainen Kuva "Kurjuus on ihmisen oma vika" Lue! "Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia" Lue! Pankkikriisit: EU-maat etsivät askelmerkkejä Kuva Sote venyi oopperasta tangoon Kuva Kiitollisuus Lue! Kuka on tämä nainen? Lue! Äitienpäivänä Lue! Äidin rakkaus Kuva Äidin sydän Runo Huhtikuussa: 108 825




Toukokuu 2013. Kreikan valtiovarainministeri Ioannis Stournaras ja hänen suomalainen kollegansa Jutta Urpilainen tervehtivät ennen ministerikokouksen alkua.

Kreikan valtiovarainministeri Ioannis Stournaras ja hänen suomalainen kollegansa Jutta Urpilainen tervehtivät ennen ministerikokouksen alkua. Keskisuomalainen tiistaina 2013-05-14. Kuvateksti jutussa "EU-maat etsivät askelmerkkejä. Kuva 11:42 Pertti Manninen. Laajenna!

"Kurjuus on ihmisen oma vika" - "Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia" - EU-maat etsivät askelmerkkejä.

"Kurjuus on ihmisen oma vika". Väitös: Kovat arvot näkyvät kunnissa esimerkiksi työttömien ja lastensuojelua tarvitsevien kohtelussa. Arto Selkälän väitös: Päättäjien asenteet vaikuttavat.

"Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia".

EU-maat etsivät askelmerkkejä. Pankkikriisit: Saksa etenee yhteismallin välivaiheen kautta.

"Väitös: Kovat arvot näkyvät kunnissa esimerkiksi työttömien ja lastensuojelua tarvitsevien kohtelussa. Arto Selkälän väitös: Päättäjien asenteet vaikuttavat." Keskisuomalainen tiistaina 2013-05-14. Helsinki Mikko Niemelä /STT. Kuvateksti: Sosiologi Arto Selkälän tutkimuksessa kerrotaan, mitä Suomessa on tapahtunut sosiaali- ja terveypolitiikassa vuoden 1997 jälkeen. Arvot ovat koventuneet, joissakin kunnissa jopa lastensuojelun kohteena oleviin lapsiin kohdistuu kovia arvoja. Kuva: Pertti Manninen 11:40.

"Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia". "Sosiaali- ja terveysalojen valtakunnallisen kattojärjestön (SOSTE) pääsihteeri Vertti Kiukas on samaa mieltä väitöskirjan tekijän kanssa. Arvot ovat koventuneet poliittisen ilmapiirin seurauksena. Talous- ja sosiaalitieteiden välinen kuilu näkyy myös nykypolitiikassa." Keskisuomalainen tiistaina 2013-05-14. Helsinki Mikko Niemelä /STT. Kuva: Pertti Manninen 11:40.

"EU-maat etsivät askelmerkkejä. Pankkikriisit: Saksa etenee yhteismallin välivaiheen kautta." Keskisuomalainen tiistaina 2013-05-14. Bryssel Susanna Jääskeläinen/ STT. Kuva: Pertti Manninen 11:41.


Sote venyi oopperasta tangoon. Pedro Hietanen ja M. A. Numminen Sanomatalon mediatorilla.

Rasmuksen alla: HS:n Sote-ryhmä: Eriarvoisuus kasvaa. Työterveyslääkärin mielestä hallitus yrittää paikata rakennetta, joka ei toimi.

Helsingin Sanomat. Kotimaa. Olli Pohjanpalo HS. Tiistaina 2013-05-14. Kuva Sami Kero HS. Kuvateksti: "Sanomatalon yleisötilaisuuteen kokoontunut HS-työryhmä arvosteli kovin sanoin hallituksen toimia sosiaali- ja terveydenhuoloon uudistuksessa. Vasemmalta Martti Kekomäki, Markku Seuri, Mervi Ahlroth, Jussi Huttunen, Pia Maria Jonsson ja Kati Myllymäki". Kuva: Pertti Manninen 10:58.


 

Viikkosanomat

Silmänkääntäjä, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen: ”Budjetistamme ei lähetetä rahaa Kyprokseen.”

huhtikuu 19, 2013

Iltalehti selostaa perussuomalaisten välikysymystä Kyproksen pelastuspakeista torstaina 2013-04-18, teksti STT:stä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013041716914779_uu.shtml

LAINAUS ALKAA

”Perussuomalaisten nostamassa välikysymyskeskustelussa Soini latasi täyslaidallisen hallitusta vastaan

Soini syytti, että Suomi on mukana maksajana maailman parhaassa bisneksessä eli rahanpesussa. Hänen mielestään euron alttarille uhrataan miljoonien nuorten elämä ja tulevaisuus.

Soinin mukaan perussuomalaisten sanoma on selvä: ei enää tukipaketteja.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) muistutti, että euroalueen pysyvää vakausmekanismia EVM:ää käytetään ensimmäistä kertaa jäsenvaltion vakauttamiseksi. Se tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että budjetistamme ei lähetetä rahaa Kyprokseen.”  

LAINAUS LOPPUU

Kommentti: Kai ne sadat miljoonat sinne lähetetyt, tavalla tai toisella, ovat kuitenkin suomalaisten rahoja tai lainaamia rahoja, jotka Suomen on maksettava takaisin AAA-luokituksen mukaisesti.

Vikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 2013-04-19 01:19.

Tags: ,,

http://viikkosanomat.fi/2013/04/19/silmankaantaja-valtiovarainminisreri-jutta-urpilainen-budjetistamme-ei-laheteta-rahaa-kyprokseen/





2013 Toukokuu.
Maanantai 2013-05-13

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Päätoimittaja
Pertti Manninen.

Joka etusivulle!

Kuka on tämä nainen? Lue! Äitienpäivänä Lue! Äidin rakkaus Kuva Äidin sydän Runo Äiti ja lapset 2000 Kuvat Kaari Utrio: Aikuisen ahneus 2000 Lue! Noam Chomsky: Sotilaallisen humanismin valepuku 2000 Lue! Äitien päivä ilman äitiä 2008 Lue! Lasten Terra Kuva Kaksi unta Lue! Huhtikuussa: 108 825




Toukokuu 2013. Kuka on tämä nainen?

Biden, Heinäluoma ja Ruotsin kuninkaalliset juhlistivat siirtolaisia USA:ssa 10:12

"Yhdysvalloissa Delawaressa ja Pennsylvaniassa on juhlittu maahan 375 vuotta sitten saapuneita suomalaisia ja ruotsalaisia siirtolaisia. Pennsylvaniassa laskettiin muistoseppele suomalaisten siirtolaisten muistomerkille. Suomesta mukana on eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, Ruotsista kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia sekä prinsessa Madeleine ja hänen sulhasensa Chris O'Neill. Yhdysvaltoja edusti varapresidentti Joe Biden."

Helsingin Sanomat
Sivu tallennettu maanantaina 2013-05-13 01;33)

Kuka on tämä nainen?

Yöllä luettuani sähköpostin törmäsin tähän Helsingin Sanomien uutiseen MSN:n linkkiä painettuani.

Katsoin Ruutu-videon pariinkiin kertaan ja Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma oli näkyvästi esillä Ruotsin kuningasparin kanssa. Heinäluoman takana hiippaili joku hahmo, joka sekunnin verran näkyi kokonaan. Pysäytin videon ja arvelin, että nainen voisi olla Heinäluoman rouva.

Uutisen tekstissä hänestä ei mainittu halaistua sanaa:
Biden, Heinäluoma ja Ruotsin kuninkaalliset juhlistivat siirtolaisia USA:ssa 10:12
Liittyy uutiseen: Biden ja Madeleine ilahduttivat suomalaista juhlakansaa 7:59

Luin tämän Madeleine-uutisenkin, eikä sielläkään mainittu kuin puhemies Eero Heinäluoma.

Etsin netistä kuvaa Heinäluomasta ja törmäsin ainakin vuoden vanhaan kuvaan, jossa puhemies Heinäluoma seisoo samannäköisen naishenkilön kanssa.

Uskallan siis päätellä, että kuvassa on Heinäluoman rouva, vaikka jostain syystä Helsingin Sanomat ei tästä kertonut kahdessakaan uutisessaan. Lieneekö syynä ollut ammattitaidottomuus tai se, että Heinäluoman reipas matkustaminen on ollut viime aikoina reippaasti esillä.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-05-13 01:33.
Tallennettu perjantaina 2013-05-17 11:06.


2013 Toukokuu.
Sunnuntai 2013-05-12, Äitienpäivä

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Päätoimittaja
Pertti Manninen.
Joka etusivulle!

Äitienpäivänä. Äidin rakkaus Kuva Äidin sydän Runo Äiti ja lapset 2000 Kuvat Kaari Utrio: Aikuisen ahneus 2000 Lue! Noam Chomsky: Sotilaallisen humanismin valepuku 2000 Lue! Ensimmäinen äitien päivä ilman äitiä 2008 Lue! Lasten Terra Kuva Uni ja toinen uni Lue! Kaupunkikuvan raiskaus Kuvat Huhtikuussa: 108 825




 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html


 

Äitienpäivä

Muistan aina äitini rukoukset puolestani.
Ne ovat seuranneet ja olleet mukanani koko elämäni ajan.
Abraham Lincoln


Maan päällä paikka yksi on
niin pyhä, armas, verraton,
mi tarjoo lemmen turvaisan
ja kätkee onnen kalleimman.

Vain sydän äidin - tunnet sen -
näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas,
se tuntee huoltas, tuskias.

On paikka missä lohdun saa,
sua sydän äidin rakastaa.
Voit hellään helmaan painaa pään
ja itket murheen lientymää.
Lydia Koivula

(53) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 







(54) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Äitienpäivä

Jumalan koulu, hätä, tekee äidistä kaksinkertaisesti äidin ja lapsesta kaksinkertaisesti lapsen.
Heinrich Pestalozzi

Äidin sydän on syöveri, jonka pohjalla on anteeksianto.
Honore de Balzac

Astele, armas pienoinen,
äitisi ohjaa lastaan,
et voi langeta lintunen,
äitisi ottaa vastaan.
Lankeatko, no, nostetaan,
luonas on auttajoita.
Mutta kun jouduit maailmaan,
turhaa huutelet noita:
siellä ne töykkii toisiaan,
harva on valmis nostamaan.
J. H. Erkko

Yksi ainoa äidin siunaus kumoaa seitsemän papin kirouksen.
Armenialainen sananparsi

Jumala näkeee meidät äitiemme silmien lävitse ja palkitsee hyvyytemme.
Ganeshan Venkatarman





Sunnuntai. 2008-05-11. "Tänään on ensimmäinen äitienpäiväni, jolloin en voikaan viedä ruusua äidille kotiin."Pertti Manninen.

Pääkirjoitus. 2001.
Äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina ja lätkän MM:ää pelataan samana päivänä. Myös formulaa ajetaan. Voittako vääryys aina? Tähän kysymykseen voi yhä ajankohtaisesti tutustua Kaari Utrion ja Noam Chomskyn artikkeleissa. Vaikka heidän esittämänsä kysymykset ovat elämän eri alueilta ja eri mittakaavoista, pohjimmiltaan ne ovat hämmästyttävän samanlaisia. Vahvempi voittaa aina, vai voittaako? Jos tällaiset rohkeat ihmiset puuttuisivat kysymyksineen, olisimme kaikkitietävien keskinkertaisten kyynikkojen armoilla, jotka nauravat partaansa, kun kiinnitämme kaiken huomiomme maailman tärkeimpään viihteeseen. Siis kaiken huomiomme.

Edellä olevasta kirjurin roolista aivan henkilökohtaista: muistakaa omaa äitiä, elävää tai poisnukkunutta. Muistakaa myös muita äitejä. Ruusu tai ruusubegonia äitienpäivänä kirvoittaa kyynelen saajan ja antajan poskelle. Pertti Manninen 10.05.01 nettisanomat.com 2001/05/10
 

Kirjasinkoko suurennettu.
Alkuperäinen sivu: http://www.nettisanomat.com/2008/05/11/etusivu.htm


Arkisto 2000. Torstaina 11.05.2000.



Viikon kuva:

Äiti ja lapsi

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.



Äitienpäivän edellä, torstaina 11. toukokuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

"Tämän hetken maailmassa aikuisen ahneus menee aina lapsen onnen edelle."
Kaari Utrio

Mitä Chomsky todella sanoi?

Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?
torstaina 11. toukokuuta 2000

Äitienpäivä sunnuntaina 14. toukokuuta 2000.



Äiti talvella.

viikon kuva:
äiti ja lapsi


lisää kuvia:
äiti ja lapsi pyörillä

äiti taluttaa lastaan
perheitä
äiti asemalla
isomummu



Mitä Chomsky todella sanoi?

Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?

viikon urheilukuva:
kypäriä kaukalossa




Jääkiekon MM-kisojen loppuottelu sunnuntaina 14. toukokuuta 2000 Pietarissa.

yleisöä raflassa

peliä
ahtisaarija chirac
tamminen
kypäriä kaukalossa


Viikon kuva:
Äiti ja lapsi

 

 

 

 

 

 

Kuva ja unelmointi Pertti Manninen.


torstaina 11. toukokuuta 2000
"Tämän hetken maailmassa aikuisen ahneus menee aina lapsen onnen edelle." Kaari Utrio

Helsingin Sanomat
lauantaina 6. toukokuuta 2000.


Lapsi mittaa menestyksen.

Kaari Utrio kirjoittaa Iltalehdessä lasten pahoinvoinnista.

"Vielä viisitoista vuotta sitten olin optimisti."

"Lapsiin käytettiin rahaa ja tarmoa enemmän kuin koskaan historian aikana."

"Toivekkuutta lisäsi maailmanhistoriassa koskaan ennen kokematon tilanne: 60-luvun - pillerin ja kierukan - jälkeisistä lapsista joka ikinen on toivottu lapsi."

Pieleen meni, Utrio toteaa.

"Tämän hetken maailmassa aikuisen ahneus menee aina lapsen onnen edelle."

" Kun vastakkain asetetaan ahneet aikuiset ja tuhoutuvat lapset, ahneet aikuiset voittavat aina."

"Tämä ei ole teoria vaan fakta, joka näkyy vaikkapa lapsityövoiman käytössä ja lapsipornossa."

"Viimeistään lapsistaan näkee, onko tavoitellut todella tärkeitä asioita."

" Kun lapsi paljastuu narkkariksi tai juopoksi, tai sairastuu vakavasti ja kuolee, kaikki muu on turhaa ja turhuutta."

"Lapset ovat elämämme lopullinen mittari."

" Se näyttää nyt punaista."

Kaari Utrio Iltalehdessä



kuva: Pertti Manninen Helsingissä toukokuussa
1999.

hakemisto

viime kerralla


torstaina 11. toukokuuta 2000
Mitä Chomsky todella sanoi?

Kätkeytyykö kolonialismi sotilaallisen humanismin valepukuun?

Lue myös:
Nato ei tee virhearvioita!

Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99

"...valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."



"Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille.


Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta, että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän

väkivaltaa Kosovossa ja että Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."

Tuija Parvikko
Helsingin Sanomat 06.05.2000

Sotilaallista humanismia Noam Chomskyn mukaan
...
" Noam Chomskyn kritiikin kärki kohdistuu Kosovon sodan tiedotusvälineissä aiheuttamiin ideologisiin vääristymiin: yleistä mielipidettä ohjattiin myönteiseksi Naton pommituksille."



"Kielitieteilijänä ja kielifilosofina hän on kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty käsitys todellisuudesta tuotetaan."

" Todellisuus ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja miten meille kerrotaan."

"Tästä näkökulmasta Chomsky tulkitsee Kosovon sodan tapahtumaksi, jonka ymmärtämisen kannalta tärkeämpää on se, mitä meille ei kerrottu."

"Kosovossa ei nimittäin sittenkään ollut kysymys vain öljystä ja maailman talousherruudesta vaan pikemminkin Yhdysvaltojen poliittisen herruuden varmistamisesta."

"Aikana, jolloin talous näyttää saaneen peruuttamattoman yliotteen politiikasta, tällainen tulkinta saattaa tuntua epäuskottavalta."

"Olemme oppineet ajattelemaan, että tosiasiassa Bill Clintonkin on vain monikansallisen talouden sätkyukko, jonka poliittinen pelivara on lopulta kovin kapea."

"Chomsky väittää kuitenkin aivan päinvastaista. Hän esittää, että Yhdysvaltojen kaltaisen supervallan maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään."

"Chomskyn mukaan Kosovon sodan opetus numero yksi on häikäilemättömyys, jolla Yhdysvallat turvaa oman poliittisen valta-asemansa."

"Häikäilemättömyyden kulmakivi on poliittinen retoriikka, joka saa asiat näyttämään lähes päinvastaisilta kuin mitä tosiasiassa on tapahtumassa."



"Kosovon tapauksessa tämä silmänkääntöretoriikka toimi niin hyvin, että valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla."

"Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille. Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta, että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän väkivaltaa Kosovossa ja että Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun."

Tuija Parvikko
Helsingin Sanomat 06.05.2000


Lue myös:

Nato ei tee virhearvioita!
Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99

Koiviston huoli pommituksista myöhäsyntyinen
Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99

Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99


Ministeri Enestam ymmärtää ampujia
Pertti Manninen
nettisanomat.com
26.08.99

Juhani Yli-Vakkuri
Helsingin Sanomat 10.05.2000

Mitä Noam Chomsky todella sanoi
...
"Väärinymmärrykset alkavat heti jutun Chomskya käsittelevän osan alusta. Siinä Parvikko ilmoittaa Chomskyn olevan "kielitieteilijänä ja kielifilosofina kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty käsitys todellisuudesta tuotetaan"."

"Nämä asiat nimenomaan eivät liity Chomskyn kielitieteellisiin tai -filosofisiin tutkimusintresseihin. Tieteen ja poliittisten kannanottojen, mukaan lukien mediakritiikin, sekoittaminen keskenään ei ole sopivaa, minkä Chomsky tietää varsin hyvin."

"Seuraavassa kappaleessa Parvikko sekoittaa pahasti kaksi asiaa keskenään, kun hän kirjoittaa, että Chomskyn mukaan "todellisuus ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja miten meille kerrotaan"."

"Päin vastoin: Kyllä Chomskyn, samoin kuin muiden tervejärkisten ihmisten, mielestä todellisuus on kiistattomien tosiasioiden summa."

"Toisaalta ihmisten käsitykset todellisuudesta perustuvat tärkeältä osin siihen, mitä heille kerrotaan. Mitään ristiriitaa näiden ajatusten välillä ei ole. Chomsky allekirjoittaa molemmat."

"Parvikko esittää myös todella omalaatuisen tulkinnan Chomskyn käsityksestä Naton Kosovo-väliintulon syistä. Parvikon mukaan Chomsky "esittää, että Yhdysvaltojen maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään"."

"Ei, vaan Chomsky väittää juuri sitä, mitä Parvikko kiistää hänen väittävän."

"Kirjasta löytyy tietääkseni täsmälleen yksi kohta, jonka voitaisi mitenkään ajatella tukevan Parvikon tulkintaa. Se on sivuilla 179-180, missä Chomsky toteaa, että pyrkimys hallita jonkun tietyn maan luonnonvaroja tai puolustaa jotain "tiettyjä liike-etuja" on ollut "vain harvoin ensisijaisena tekijänä" vaikuttamassa Yhdysvaltain sotilaalliseen väliintuloon kyseisessä maassa."

"Tämä on aivan totta, mutta miten ihmeessä siitä seuraa, että Chomskyn mukaan USA ei tähtäisi taloudellisen eliittinsä etujen turvaamiseen maailmalla?"

"Parvikko mainitsee Chomskyn tulkinnaksi - aivan oikein - sen, että tarve säilyttää Yhdysvaltain "uskottavuus" on ollut pääasiallinen motiivi väliintuloissa, myös Kosovon tapauksessa."

"Mutta ei uskottavuus ole mikään itseisarvo. Loppujen lopuksi poliittiset päättäjät ovat vastuussa jollekin muulle kuin itselleen."

"Ja Chomskyn mukaan he de facto eivät ole vastuussa kansalaisille vaan juuri taloudelliselle eliitille."

"Uskottavuus on tarpeellista hyvin yksinkertaisesta syystä. Chomsky toteaa USA:n takavuosina nähneen Kuuban, Vietnamin, Nicaraguan, jne. "mätinä omenina", jotka saattaisivat "pilata koko tynnyrin" (tässä hän lainaa Yhdysvaltain politiikantekijöiden omaa retoriikkaa). "

"Siis USA:n on todistettava uskottavuutensa tuhoamalla tällaiset maat, jotteivät muut ottaisi niistä mallia. Mutta mikä teki näistä maista "mätiä omenia"?"

"Vastausta voi etsiä esimerkiksi Chomskyn kirjasta Year 501, jossa hän selittää, että "mädillä omenilla" Yhdysvaltain päättäjät tarkoittivat maita, jotka pyrkivät jonkinlaiseen taloudelliseen itsenäisyyteen ja jotka eivät sallineet ylikansallisten yhtiöiden ryövätä itseään."

"Siksi muuten lisäsin tekstiin alaviitteen: "Termien alkuperästä, ks. Chomsky, Year 501, luvut 2 ja 3" (s. 180). "

Juhani Yli-Vakkuri
Helsingin Sanomat 10.05.2000

Sotilaallista humanismia Noam Chomskyn mukaan

Noam Chomskyn mukaan Kosovon operaatio opetti, että kolonialismi kätkeytyy nyt sotilaallisen humanismin valepukuun.

Tuija Parvikko
Helsingin Sanomat 06.05.2000

Lue kokonaan!


Mitä Noam Chomsky todella sanoi

Noam Chomskyn Uudesta sotilaallisesta humanismista -teoksen arvioon sisältyi perustavan-
laatuisia väärin-
ymmärryksiä.

Juhani Yli-Vakkuri
Helsingin Sanomat
10.05.2000

Lue kokonaan!


Aikamme ilmiöitä.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä:

Nato näytti mallia Venäjälle. Vain yksi ero: Natolla oli Serbiassa ultrauusimmat täsmäaseet ja Venäjällä on Tshetsheniassa patavanhat räiskepyssyt.

Siviileihin osuminen on varmaakin varmempaa.
Maailman Valuuttarahasto senkun lähettää lisää rahaa Venäjälle!

nettisanomat.com
30.09.99


YK:n päivä sunnuntaina 24.10
nettisanomat.com
21.10.99


Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta.

"Lomalle ei kukaan pääse, koska kukaan ei lomalta palaa".
nettisanomat.com
28.10.99





kuvannut Pertti Manninen


Kuvakertomus: Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957 katso!


Viikon kuva:

Äiti ja lapsi



Äitien-
päivänä
2000



isomummu




äiti ja lapsi pyörillä



perheitä

Äitienpäivä sunnuntaina 14. toukokuuta 2000.


äiti taluttaa lastaan
Äitienpäivä
sunnuntaina 14. toukokuuta 2000.

äiti ja pojat



Äiti talvella.



Kuvannut Pertti Manninen talvella Laukaassa.

äiti ja lapsi pyörillä
       
kuvannut Pertti Manninen Jyväskylässä keväällä 1999.






kuvannut Pertti Manninen Laukaassa syksyllä 1999.


Äitienpäivä sunnuntaina 14. toukokuuta 2000.

  äiti taluttaa lastaan  
 




kuvannut Pertti Manninen Helsingiossä syksyllä 1999.

äiti asemalla

perheitä
kuvannut Pertti Manninen Helsingissä syksyllä 1999.
äiti messuilla

perheitä
äiti syömässä

perheitä
kuvannut Pertti Manninen Jyväskylässä kesällä 1999.
kuvannut Pertti Manninen Laukaassa talvella 1999.


isomummulla



Kuvannut Pertti Manninen Helsingissä.


viikon urheilukuva:
kypäriä kaukalossa

 

 

 

 

 

Kuva ja unelmointi Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2000/05/11/etusivu.htm

Kirjasinkoko suurennettu.


Lasten Terra.


"Lasten Terra". Keski-Suomi, Jyväskylä. Palokka. Keskimaan Kodin Terra. Perjantai 2013-05-10 18:49 sydänmunkkikahvittelulla. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!




"Minusta kansanedustajan tulisi tuntea pelejä." Kansanedustaja Mikael Jungnerin selitys eduskunnan puhemies eero Heinäluomalle, joka kielsi pelaamisen salissa.
Ilta-Sanomat maanantaina 2013-05-06 14:42 terassilla. Kuva: Pertti Manninen.




Joutsen kiitää järven yli illan suussa sulasta lähteneenä vielä harmaan jään peittäessä selkää.
Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Torstai 2013-05-02 19:50. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Toukokuu 2013. Unohdetut pipot, lakitkin Lossisaaressa.

Sinisellä tiellä: Vuonamonlahti ja Nilakka - Keiteleen PeeÄssä - Potkupelistä valokuituun - Istutettu parkkipaikan puu.


Torstai 2013-05. Unohdetut pipot, lakitkin Lossisaaressa. Sinisellä tiellä: Vuonamonlahti ja Nilakka - Keiteleen PeeÄssä - Potkupelistä valokuituun - Istutettu parkkipaikan puu. 17:29, 17:37, 17:51, 17:52 ja 18:02. Pohjois-Savo. Keitele. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!




Joutsen kiitää järven yli illan suussa sulasta lähteneenä vielä harmaan jään peittäessä selkää.
Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Torstai 2013-05-02 19:50. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Huhtikuu 2013. Harmaa jää.

Lauantai 2013-04-27 14:37. Harmaa jää. Pohjois-Savo. Keitele. Kuva. Pertti Manninen.


Toukokuu 2013. Kunnian kukko.

Kunnian kukko. Käsikirjoitus Matti Kurjensaari, Armand Lohikoski. Päätehtävissä Veikko Linna, johtaja, Artturi Laakso, opettaja, Pentti Irjala, vahtimestati, Tauno Palo, kertoja. Kuvaus Pentti Valkeala. Leikkaus Elmer Lahti. Äänitys Björn Korander. Ohjaus Armand Lohikoski. Valmistamo Suomen Filmiteollisuus (SF).

Nettisanomat Kunnian kukko Lohikoski alkoholivalistus 20130501 Osa1 VID20130501_141256

Alkoholivalistusta 50-luvulta. Kunnian kukko. Ohjaus Armand Lohikoski.
Alussa Ylen ohjelmin esittelyä. Kunnian kukko alkaa kohdassa 03:20.
Laatu: välttävä
Kesto 10:01

Nettisanomat Kunnian kukko Lohikoski alkoholivalistus 20130501 Osa2 VID20130501_142258

Alkoholivalistusta 50-luvulta. Kunnian kukko. Ohjaus Armand Lohikoski.
Laatu: välttävä
Kesto 05:38

Osa 1: http://youtu.be/OQQrzZ06gdQ
Osa 2: http://youtu.be/yaqB9n6nKXE

"Joskus voitte nähdä myöskin sielun - Ilveilijä hän on - Niinkuin te hän maailmaan syntyi - ja kanssamme saaa maailmaa hengittää"

"Elämä on suurta teatteria - Väittävätpä jotkut että se on suurta ilveilyä - Epäilemättä me olemme eräänlaisia näyttelijöitä kaikki - Odotamme kättentaputuksia mutta onkohan siihen aina aihetta - Eivätkö muut näe meitä hieman toisin silmin kuin me itse? - Shakespearella ei ollut ylen ruusuisia käsityksiä ihmisistä - kun hän kirjoitti ihminen ylpeä ihminen - pukeutuneena pienen lyhyen arvovallan paitaan - hän tekee niin mielikuvituksellisia mahtitemppuja - että enkelitkin sitä itkevät.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2013-05-01 Ylen lähetyksestä.


 

Uni



Rasmus unessa. Kuva: Pertti Manninen.
Maanantai 2013-05-06 06:08. Isonna!

Uni

Tapaan vanhan tuttuni Veikko P:n ravintolassa. Päätämme viettää vappua yhdessä. Lähdemme hänen kotiinsa tavaroita noutamaan. Akkoja on pihalla oven luona ja hän päättää mennä toisen rapun kautta kotiinsa. Juoksemme kellarin läpi, siellä on iso istuva miespatsas sillä tavalla, että kun sitä väistää, ei kompastu portaaseen.

Ajamme hissillä ylöspäin. Se on kummallinen hissi kun siinä on kaksi osastoa, jossa toisesta verkon takaa näkyy uhkaavan miehen pää. Hyppään pois kyydistä metrin korkeudelta tasanteelle jääden ensin hetkeksi ovien väliin. Kiroilen huonoa suunnittelua.

Lähdemme vappuajelulle isolla autolla. Lasse joutuu etupenkille lastenistuimeen selkä menosuuntaan, Edessä on neljä ja takanakin neljä. Autoa ajaa nuori mies. Edessä istuu lappalaisnainen, vanhempi mies ja takana hänen vaimonsa, minä ja Veikko joku Lassen kaveri.

Keskustelemme nettisivuilla käynneistä, kerron Nettisanomien 50 000 kävijästä, kun jollain harrastesivulla kävijöitä voi olla kaksisataa. Lappalaisnainen selittää, että hän ei ole saanut sivuja avatuksi. Kerron, että palvelun saa netistä.

Saavumme Lapinkylään ja lähdemme Oitmäkeä kohti. Siirryn rattiin ja ajan hiljakseen. Koko matkan on vapun juhlijoita vaikka kuinka paljon. Jokaisen mutkan takaa tulee esille uusia porukoita. On Överbyn nuorisotalon hienosti pukeutuneet talon pihalla. On kiharapäisiä mustaihoisia isossa kylpypaljussa. Syöntiä ja juontia koko matkan. Jossain vaiheessa olen luopunut autosta ja porukka on selässäni ja hyppelen ja loikin kevyesti parhaat juhlijat pyörähdellen ohittaen. Kerran astun katetulle pöydälle ja pyydän kovasti anteeksi käytöstäni.

Ennen Oitmäen VPK:n taloa on rakennettu hieno kolmerakennuksinen ravintola avarine terasseineen. Käännyn Kauhalantielle. Porukka on huvennut ja loput kaksi ilmoittavat jäävänsä tähän. Kuljen tietä alaspäin ja valkoiset talot näkyvät, isompi ja pienempi. Pienemmästä vain nurkka jo vihreiden lehtien takaa. Juopunutta nuorta miestä talutetaan ja tämä toivoo, että selviäisi ennen kotiaan.

--

Tähän uni loppuu ja naputtelen ranskalaiset viivat paperille heti herättyäni maanantaina 2013-05-05 noin klo 9. Itse tarina näiden viivojen pohjalta niin, etten ole siihen mitään lisännyt, jota en unesta olisi muistanut. Suurin yksityiskohtien puute on siinä karnevaalikadun tapahtumissa, joista muistan, että niitä oli paljon, mutta yksityiskohdat ovat häipyneet mielestäni.

Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-06 20:46.


Toinen uni

Olin jossain pienen talon studiossa, jossa naisartisti esitti laulunsa. Sai niin hyvät pisteet, että hänet valittiinkin edustajaksi, vaikka takahuoneessa oli jo kisan aikaisemmin voittanut naisartisti.

Tuomaristo toisessa huoneessa tahtoi saada murrenäytteen, mutta Pirjo K. ei suostunut puhumaan, vaikka yritinkin saada häntä vastaamaan kysymykseeni, mitä minun pitäisi tehdä. Olin tullut tilaisuuteen Pirjon kyydissä.

Olin jo lähdössä pois kun tajusin, että minun pitää saada kuva tästä hävinneestä artistista. Otin kaksi kuvaa, kun ensimmäisessä aurinko paistoi suoraan vastaan. Pyysin, että artisti kirjoittaisi nimensä ja kappaleen nimen paperille. Löysin jonkun kirjekuoren, jossa oli postin saapumisilmoituslappu. Toisesta paperista repäisin palasen ja kirjoitin siihen artistin nimen ja kappaleen nimen: KHE CHICO.

Sitten heräsin. Kirjoitin heti kaiken muistiin paperille tiistaina 2013-05-06 09:48 ja nyt tämän paperin tekstin sellaisenaan painovirheitä korjaten 21:02.

Tulkintaehdotus heti kirjoittamisen jälkeen aamulla:
Edellisenä iltana olin nähnyt Arto Nybergin ohjelman, jossa Lasse Mårtensson kertoi, että hänen Laiskotellen tai joku muu oli jotenkin voittanut Euroviisukarsinnan, mutta se sivuutettiin Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteellä.


Rasmus unessa. Kuva: Pertti Manninen.
Maanantai 2013-05-06 05:46. Isonna!



Soittajat. 01.05.2013.


Puhkupillit ilahduttavat Harjulla juhlijoita Yliopistonkadulla. Jyväskylä. Keskiviikko 2013-05-01. Kuva: Erika Manninen.


Katso myös! "Jere käy tutkimassa puhujasedän mielenkiintoisia haalarimerkkejä järjestäjätädin koputtaessa olalle katselijoiden seuratessa iloisina tätä välikohtausta Minna Canthin patsaalla Jyväskylän opiskelijoiden järjestämässä vapun aaton tapahtumassa maanantaina 2012-04-30 17:15." http://www.nettisanomat.com/2011/05/01/etusivu.htm

Katso myös! Suomalainen karnevaali jatkuu, osa2. Työn päivänä 1.5.2009 klo 11:32 auringon lämmössä tuulen hiukan viilentäessä.
http://www.nettisanomat.com/2009/05/01/etusivu.htm


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Arkisto 2000. Torstaina 27.04.2000.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.



työn päivän edellä, torstaina 27. huhtikuuta 2000, lisäykset jatkuvasti.

IT-palsta aloitti Petteri Perälän huomassa!

Työn
päivä
1.5

Nykyaika.com sisältää Mika Hännisen visuaalisen ilmaisun sivut.

torstaina 27. huhtikuuta 2000



1.5.1994 Jyväskylässä


kuvannut Pertti Manninen.





12.5.1994 Helsingissä


kuvannut Pertti Manninen.

Lisää kuvia



1.5.1994 Jyväskylässä


kuvannut Pertti Manninen.





12.5.1994 Helsingissä


kuvannut Pertti Manninen.


Arkisto 2000. Torstaina 20.04.2000.

http://www.nettisanomat.com/2000/04/27/etusivu.htm
http://www.nettisanomat.com/2000/04/27/helsinki120594.htm
http://www.nettisanomat.com/2000/04/27/jyvaskyla010594.htm

Kirjasinkoko kauttaaltaan suurennettu.



(48) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Totuus

On hulluutta etsiä filosofiaa, joka osoittaisi meille ilmiöiden totuuden paremmin kuin kokemus ja omat silmämme.
Galileo Galilei

Jokaisella on oma totuutensa.
Kiinalainen sananlasku

Totuus on ääretön, mutta ihmisen äly äärellinen. Äärettömän tavoitteleminen äärelliselle on vaarallinen yritys.
Changtse

Uskokaa niitä, jotka etsivät totuutta, epäilkää niitä, jotka ovat sen jo löytäneet.
André Gide

Viini tuo esiin totuuden.
Plinius vanhempi

Sanotaan, että lapset ja hullut kertovat totuuden.
Cicero

Totuus on niin yksinkertaista, että sitä pidetään teennäisenä banaalisuutena.
Dag Hammarskjöld






(49) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Aatteet

Rauha on niin suuri asia, että niitä, jotka tekevät rauhan, voidaan kutsua Jumalan lapsiksi.
Johannes Khrysostomos


Vapun aikoihin on aiheellista uhrata muutama ajatus aatteille. Isänisäni oli leipuri, ja hänen valmistamansa tippaleivät olivat Elannon ensimmäiset myyntiin tulleet tuotteet vappuna 1907. Hän oli Työväenyhdistyksen puheenjohtaja, vannoutunut pasifisti ja raittiusaattteen kannattaja. Oma isäni taas seurasi aktiivisesti politiikkaa sitoutumattomana ja oli sotainvalidina vankkumaton rauhanpuolustaja.

Hänen toinen suuri intohimonsa oli jalkapallo. Siinäkään hän ei kannattanut mitään seuraa - ainoastaan sitä joukkuetta, jossa Kai Pahlman pelasi, koska hänen mielestään Kaitsu oli ainoa suomalainen, joka ymmärsi, mistä mistä jalkapallossa on kyse.

Suomalaisen lukijan on vaikea löytää yhtymäkohtia vapun, aatteiden, taistelevan työväenliikkeen ja jalkapallon välillä. Olen asunut vuosia Espanjassa, jossa Franco määräsi Real Madridin ja FC Barcelonan pelaavan keskenään vapunpäivänä, koska hän ei halunnut väkeä marsseille.

Minulle on siirtynyt suvussani rauhan aate, jonka puolesta usein marssin 80-luvulla. Viime vuosina olen marssinut ihmisoikeuksien puolesta. Mutta jos Espanja olisi vuonna 2010 pelannut MM-finaalin Saksaa vastaan yhtä aikaa Pride-kulkueen kanssa, kulkue olisi jäänyt minulta väliin. Vannoutuneena henkilökohtaisen raittiusaatteen kannattajana olen kyllä pysynyt.

Arto Manninen






(50) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Aatteet

Rauha on niin suuri asia, että niitä, jotka tekevät rauhan, voidaan kutsua Jumalan lapsiksi.
Johannes Khrysostomos


Love is a human right - rakkaus on ihmisoikeus!
Amnesty International

Kauneinta maailmassa on sananvapaus.
Diogenes

Näinä aikoina ovat ihmiset pilkassaan lakanneet ymmärtämästä, että tosi turva löydetään sosiaalisessa solidaaarisuudessa, eikä niinkään erillisten yksilöiden pyrkimysten avulla.
Fjodor Dostojevski

Yhteistoiminta ja solidaarisuus ovat sekä ihanteita että menetelmiä.
Olof Palme

Demokratian paras keino suojautua yksinvaltaa vastaan on useimmilla viisailla hallussaan: Epäily.
Demostheses






(51) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Aatteet

Rauha on niin suuri asia, että niitä, jotka tekevät rauhan, voidaan kutsua Jumalan lapsiksi.
Johannes Khrysostomos


Usein on helpompaa taistella periaatteiden puolesta kuin elää niiden mukaan.
Adlai Stevenson

Mitä suurempi valhe, sitä suurempi todennäköisyys että siihen uskotaan.
Adolf Hitler

Aate, joka ei ole vaarallinen, on arvoton kantamaan aatteen nimeä.
Oscar Wilde

Euroopassa olisi paras mahdollinen järjestelmä, jos kaikki sen alueella olevat valtiot tunnustaisivat kaikkien kansallisten hallitusten yläpuolella olevan yhteisen parlamentin, jolla olisi valta ratkaista niiden erimielisyydet.
Claude Henri de Saint-Simon (1760-1825)






(52) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Aatteet

Muista aina, ettei yksilönä oleminen ole vain oikeutesi, se on myös velvollisuus.
Eleanor Roosevelt

Jokaisella ihmisellä on oma paikkansa täytettävänä tässä maailmassa, ja hän on jossakin suhteessa tärkeä, halusipa hän sitä tai ei.
Nathanil Hawthorne

Älkäämme olko sukupolvi, jonka tulevaisuuden historiankirjat kertovat tuhonneen korvaamattoman henkisen perinteen, joka on syntynyt vuosituhanten saatossa.
Charles A. Lindbergh





Huhtikuu 2013. Pingviinipoika.

Tammenlehti vedessä - Bensaa suonissa - Sopusointu.



Papanat - Pingviinipoika - Kannatusarvio.

Maanantai 2013-04-29. Tammenlehti vedessä 09:18 - Bensaa suonissa 09:40 - Sopusointu 10:11 - Papanat 12:09 - Pingviinipoika 15;22 - Kannatusarvio 16:52. Uusimaa. Kirkkonummi. Kauhala - Espoo. Mankki ja Perkkaa. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!


Huhtikuu 2013. Rohkeat eli Tampereen Hervannan Ässä-fanit.

Torni Hervannassa - Ässä-paidat Hervannassa - Ahdasta Hervannassa.



Onnibussin vaihto Hervannassa - Keskustelua Hervannassa - Liiketalo Hervannassa.

Sunnuntai 2013-04-28 12:29, 12:30, 12:36 ja 12:41. Torni Hervannassa - Ässä-paidat Hervannassa - Ahdasta Hervannassa - Onnibussin vaihto Hervannassa - Keskustelua Hervannassa - Liiketalo Hervannassa. Pirkanmaa. Tampere. Hervanta. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!


2013 Huhtikuu.
Sunnuntai 2013-04-28

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Päätoimittaja
Pertti Manninen.

Joka etusivulle!

Osinkovero. Päättymätön tarina. Osa 3. Suuri puhallus ja sekavat esimerkit. Lue! Silmänkääntäjä, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen: ”Budjetistamme ei lähetetä rahaa Kyprokseen.” Lue! Arkisto 27.04.2000. Työtä kaikille ja Laitapuolen kulkijoita 1994 Kuvat Arkisto 20.04.2000 JOT-Lesonen Lue!




Huhtikuu 2013. Hammer Street Blues kadun aurinkoisella puolella.

Varjoja Vasarakadulla - Hammer Street Blues Sähköpörssissä - Matkavalmistelut.



Vapaudenkadulla - Asemakadulla - Kauppakadulla.

Torstai 2013-04-25 12:02, 12:03 ja 14:16. Hammer Street Blues. Varjoja Vasarakadulla - Sähköpörssissä - Matkavalmistelut. Aamun otsikot: Keski-Suomi. Jyväskylä. Seppälä ja Vaajakoski. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!

Torstai 2013-04-25 14:50, 14:42 ja 14:51. Vapaudenkadulla - Asemakadulla - Kauppakadulla. Keski-Suomi. Jyväskylä. Keskusta. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!


Huhtikuu 2013. Violetti taitaja.

Puhkupillit juhlakonsertissa Aalto-salilla. Video.



Puurekka - Puistokatu - Paanu. Video.



Pennut.

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Lauantai 2013-04-20. Puhkupillit. Orkesteri, Väliaika ja näyttely 17:21, 17:54 ja 18:07. Jyväskylä. Aalto-sali. Video.

Sunnuntai 2013-04-21: Violetti taitaja 16:55. Jyväskylä. Väinönkatu. Skeitti-kolina teki kuvaajan valppaaksi.
Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Tiistai 2013-04-23: Puurekka Laukaassa 11:14. Puistokatu Jyväskylässä 12:27. Ilmari Kosonen ja paanu Lähimmäisen Kammarissa 12:43. Video. Pennut Jyväskylän Kauppakadulla 13:16 ja Vaajakosken Urheilutiellä 14:25.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Ilmaista jäätelöä tänään - Season Start 2013 - Ingman ja R-kioski. Jyväskylä Forum. Jakelun avausruuhkaa ja iloisia ilmeitä kolme ja puoli minuuttia. Torstai 2013-04-03 15:00. Nettisanomat. Pertti Manninen. Video

Ilmaista jäätelöä tänään - Season Start 2013 - Ingman ja R-kioski. Jyväskylä Forum. Jakelun avausruuhkaa ja iloisia ilmeitä kolme ja puoli minuuttia. Torstai 2013-04-03 15:00. Nettisanomat. Pertti Manninen. Video

Huhtikuu 2013. Pelastaako puhletti Nokian? - Samsung johtaa kisaa.

Puhletti polvella ja kädessä torstaina 2013-04-18 13:27 Vaajakosken Wellamo-uimahallin aulassa kahden vesijumppaa odotellessa. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Viikkosanomat-blogi

Puhletti käytössä jo kohta vuoden! Kokemukset hyviä. Pertti Manninen.

Iltalehti kysyy tänään torstaina 2013-04-18  ”Pelastaako puhletti Nokian?” Viime kesänä sellaisen hankin E-Villen verkkokaupasta. Suoraan Kiinastahan se tuli ja on toiminut moitteettomasti, mitä nyt muutaman kerran on joutunut akun irroittamaan. Sovelluksia on vaikka kuinka paljon. Vain muutamaa olen käyttänyt, niinkuin nyt tätä kirjoitttaessani.

Hauska tapaus sattui kun Helsingin metrossa vastasin viime syksynä puhelimeen ja kun vedin tämän 7-tuumaisen esiin, niin eräs nuori maahanmuuttaja ystävällisesti kysyi, mikä ihmeen puhelin sinulla on. Ylpeänä esittelin tätä ja hymyilimme.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstai 2013-04-18. 13:42.


Tags: ,


Kaupunkilinnut. Jyväskylä. Asemakadun yläpuolella. Sunnuntai 2013-04-07 16:08. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Huhtikuu 2013. Vicolo cieco.

Umpikuja.

Vicolo cieco - Umpikuja. Väinönkadulle eksynyt punainen Ferrari kääntyy takaisin Punaisen lyhdyn kohdalla, päivällä. Torstaina 2013-04-18 11:58 Jyväskylässä. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Huhtikuu 2013. Vicolo cieco. Umpikuja.







Vicolo cieco - Umpikuja. Väinönkadulle eksynyt punainen Ferrari kääntyy takaisin Punaisen lyhdyn kohdalla, päivällä. Torstaina 2013-04-18 11:58 Jyväskylässä. Kuvat: Pertti Manninen.


Huhtikuu 2013. Aurinkoisen päivän matkalla.




Aurinkoisen päivän matkalla. Tiistaina 2013-04-16 12:39-13:49. Jyväskylässä Vaajakosken tiellä, kirjastolla ja Wellamo-uimahallilla.

Nuoripari 12:39 - Äiti lapsineen 12:40 - Makuupyörä edestä 13:01 - Makuupyörä takaa, lipussa HPV 13:44 - Pyörätytöt koulusta Kanavuori taustanaan 13:46 - Siniset pyörät 13:48 - Punaiset pyörät 13:48 - Värikkäät saappaat 13:49. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


Levels 2013 Street Fighter 20130414 Video.



Nettisanomat Levels 2013 Street Fighter 20130414 P4140034

Toinen välierä päättyy. Loppukilpailu alkaa. Ottelukaavio ja tapahtuman lyhyt juonto.
Levels 2013 Jyväskylä. Street Fighter IV: Arcade Edition / Tekken 6-turnaukset
Kesto: 1:32. Kuvat ja video: Pertti Manninen

http://youtu.be/YcXcx3Tf4vY


Videon lopun 5 sekuntia:

Kavan näytökset: Klo 18 Ken Loach: Family Life - Varttumisen tuska, Iso-Britannia 1971.
Klo 20 I. Bessarabov ja A. Kotšetkov Povest o kommuniste - Kommunistin elämäntaival, Neuvostoliitto 1976.

Elokuvan esittely ja video tulossa!


"Tuubissa".

"Tuubissa. Skeittaajat - Julisteen liimaajat". Sunnuntaina 2013-04-14 17:44. Jyväskylässä radan ylittävällä tuubilla. Kuva: Pertti Manninen.




"Kohtaaminen".
Sunnuntaina 2013-04-14 17:44. Jyväskylässä radan ylittävällä tuubilla. Kuva: Pertti Manninen.


Arndt Pekurinen-draaman alku Videot Arkisto 13.04.2000 Lue! Jussi Halla-aho Lue! Osinkovero 2 Lue! Maaliskuussa 103172 Lue! Konsulttidemokratia Lue!


2013 Huhtikuu. "Kevätkuulumiset".

Kevätkuulumiset. Jyväskylä. Cygnaeuksenkatu. K-market Kymppi.
Maanantai 2013-04-08 16:11. Kuva: Pertti Manninen.
Isonna! - Lähennä!


Sunnuntai 2013-04-14

1999 alkaen
etusivuille!

Ymmärrys



Kevätkuulumisia Kuva



Osinkoverosirkus
Kuvat ja teksti sekä linkki videoon Katso!

Minna Canth muistettuna Kuva



Minä, Jyrki ja Robin Kuva

2013 Huhtikuu. "Himasgate onkin saaga".



"Himasgate onkin saaga eli Rasmuksen kannanotto ajankohtaiseen keskusteluun".

Sunnuntai 2013-04-14 09:21. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Helsingin Sanomat. Sunnuntai. Himasgate onkin saaga. Anssi Miettinen.
"Perjantaina kohufilosofi Pekka Himanen astui lopultakin julkisuuteen, eikä näyttämö olisi voinut olla upeampi. Säätytalo oli sopivan arvokas ympäristö "korkeimman tason" tutkimusryhmän johtajalle."

"Puvustus oli kauttaaltaan onnistunut. Termisen kevään saapumisesta huolimatta päähenkilö oli pukenut ylleen valkoisen kaulaliinan. Se helpotti filosofin tunnistamista."

"Säätytalon näytöksen draamallinen kohokohta oli, kun Himanen kommentoi vellonutta kohua itse Gandhin sanoihin viitaten: Ensin sinut sivuutetaan, sitten sinulle nauretaan, sitten sinua vihataan, ja lopulta voitat."

Kuvateksti: Pekka Himanen saapui näyttämölle suoraan Kalifornian lämmöstä.
HS. Sunnuntai 2013-04-14. Himasgate onkin saaga. Anssi Miettinen.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Maaliskuu 2013. 103172



Vanha lastensairaala hajoaa käsiin Kuva



Sininen naurattaa Kuva



Kevytherkut. Kuva

Himanen keruumatkalla
Kuvasarja



Sydämelleni. Lue!



Snow Rugby Videot


"Jyrki, Robin ja Minä".



"A fantastic #Robin Concert. Positive, full of energy. A great young man. http://twitpic.com/ca8qqh"
Osasuurennos Alexander Stubbin keskiviikkona 2013-03-13 julkaisemasta kuvasta. Pertti Manninen.


Maanantai 2013-04-01 

1999- 2013:
Etusivuille!

Pääsiäisviikko

Minna Canth muistettuna Kuva



Kunnantalo Kuva



Huuli pyöreänä Kuva



Minä, Jyrki ja Robin Kuva

2013 Huhtikuu. Kissan kellot pakollisiksi taajama-alueille.

Hallituksen budjettiriihessä monet asiat jätettiin tiedottamatta kunnollisesti. Yksi pienimmistä päätöksistä on esimerkiksi, se, että valtion kassaan aiotaan kerätä uudenlaista kissaveroa, jonka vuosituotoksi on ajateltu 2 miljoonaa euroa.

Maksu on tarkoitus periä kissan kaulaan kiinnitettävällä kissan kellolla, joita aletaan myydä posteissa ja R-kioskeilla. Kissojen, jotka asustavat kerrostaloissa ja rivitaloissa sekä kaava-alueilla sijaitsevissa pientaloissa tulee saada tällainen kello kaulaansa.

Alunperin kellojen olisi pitänyt olla valmiina jo huhtikuun alussa ja niiden olisi pitänyt olla kaulassa jo samasta ajankohdasta lähtien. Vaikka lakiasetus näin jo määrääkin, niin kansalaisten ja kissojenkin oikeusturvan kannalta määräystä ei vielä valvota. Valvonta alkaa näillä näkymin Vappupäivänä, johon mennessä niin kellot kuin valvontahenkilökuntakin on valmiina.

Valvontahenkilökuntaan on näin nopeasti saatu mm. niitä tv-tarkastajia, jotka ovat läpäisseet musiikin tunnistuskokeen riittävällä tarkkuudella. Kellot valmistetaan tarjouskilpailun voittaneessa Himasen Metallipajassa.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-04-01.

Rasmus raitilla. Sunnuntai 2013-03-31 13:35. Kuva: Pertti Manninen.



Vanha lastensairaala hajoaa käsiin Kuva



"Sininen kirja naurattaa" Kuva



Snow Rugby Videot



Kevytherkut. Kuva

Filosofi Pekka Himanen keruumatkalla
Kuvasarja


Arkisto 13.04.2000 Lue! Oikeus omiin käsiin. Jussi Halla-aho ja opettajan erottaminen. Lue! Osinkovero. Päättymätön tarina 2 Lue! Ilmaista jäätelöä! Video 103172 Lue! Kotitaloudet ja osinkoverot Lue! Konsulttidemokratia Lue!


2013

 



Kevätkuulumisia Kuva



Osinkoverosirkus 
Kuvat ja teksti sekä linkki videoon Katso!


Minna Canth muistettuna Kuva



Kunnantalo Kuva



Huuli pyöreänä Kuva



Harakanvarpaat Kuva



Minä, Jyrki ja Robin Kuva



Kirjastolla Kuvat

Aallon suunnittelema Kuvat



Kirkkopuistossa Kuvat



Pyöräilevät pojat Kuvat



Lumikissa Kuva



Vantaa. Krp:n tutkinta on laajentunut Lue!



Pussiin vai pussista pois Kuva

Ihmisiä kaupungissa. Osa 3 Kuvat



Ihmisiä kaupungissa. Osa 2 Kuvat

Ihmisiä kaupungissa Kuvat

Puhkupillit. Viisi soittoa. Videot



Vanha lastensairaala hajoaa käsiin Kuva

Ryhdikäs pari Kuva



Snow Rugby Kuvat ja videot



Kevytherkut. Kuva

Kalevalan päivän liputusta 28.02. Kuva



Sydämelleni. Lue!



Tyytyväinen Kuva



"Universumin loppu häämöttää". Kuva



Viina Lue!

Filosofi Pekka Himanen tutkimusaineiston keruumatkalla
Kuvasarja

Talvilomalle Kuva



Välitunti Kuva

Harvinaisena päivänä Kuvat



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa Kuva



Vanhojen tanssit Kuva



PV Lehtinen Video



Paul-Andres Simma Video



Liikuntatunti
Kuva

Rasmus ihmettelee ministerien ... Lue!



Vapaudenkadulla Kuva



LYSEO LIHOIKSI LUE!



Ateljé Iina Kuva



Kaveri Kuva



Himphamppua Lue!



Maan tapa Kuva



Jarmo Liski, 7 s video



Kissan häntä Kuva



Koivut Kuva



Karhu Kuva



Häämessut Kuva



Bandy Kuva



Harkimon Jokerien Ruutu teloo ... Lue!



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa Kuva



Soittotunti Kuva



Hanna Kuusela & Matti Ylönen: Konsulttidemokratia. Suomen on vallannut konsulttidemokratia. Julkinen valta ulkoistaa yhä useampia tehtäviään ja tyhjenee samalla itse ajattelusta. Tuloksena on läpinäkyvyyden alasajo, tehoton hallinto ja virkamiesten hiljaisen tiedon rapautuminen. Kun valtaa siirtyy vastuusta riisutuille konsulteille ja liikesalaisuuksien suojaamille yrityksille, demokratia on uhattuna. Peli ei kuitenkaan ole menetetty. Konsulttidemokratian tilalle tarvitaan rohkea valtio, joka uskaltaa tarttua Suomen kohtaamiin tulevaisuuden haasteisiin. Tämä teos on paitsi analyysi tilanteesta myös toimintasuunnitelma tulevaan. Konsulttidemokratia on ensimmäinen kattava tutkimus ulkopuolisten asiantuntijoiden ja yritysten voittokulusta suomalaisessa hallinnossa. Se luotaa suomalaisen julkishallinnon kehitystä mittavan aineiston avulla. Konsulttidemokratia on välttämätön teos kaikille, jotka haluavat tietää, mitä Suomelle ja suomalaiselle demokratialle kuuluu. ”Samaan aikaan kun kansalaiset ovat toivoneet politiikan paluuta, hallinto on elänyt omaa elämäänsä ja siirtänyt vastuuta yhä enemmän konsulttiyhtiöille.” Hanna Kuusela, PhD, on Suomen Akatemian tutkijatohtori, kriitikko ja tietokirjailija. Matti Ylönen, YTM, on tietokirjailija, tutkija ja toimittaja Helsingistä. Facebook - Gaudeamus - Tiedon puolella.


Uhkailua! Lue! Minä, Jyrki ja Robin Kuva Vantaa. Krp:n tutkinta on laajentunut Lue! Matti Nykänen Seiskassa Kuva Puhkupillit Videot Snow Rugby 2013 Videot Arkisto 2005: YK:n pääsihteerivalinta Lue! 2000: Politiikka Lue! 2000: KSP Lue!


3 kuvaa Helsingissä Kuvat Matkalla Helsingissä Kuvat ja video Eduskuntatalo. Kansallismaisema 2013 Video Panu Rajala kieli pitkällä Lue! "Häpeilemättömän toiminnan luonne paljastuu Lue! Konsulttidemokratia Lue! Jyrki Katainen Lue!


Uhkailua! Lue! Vesipallomuisto Jalmari Torikasta Lue! Vantaa. Krp:n tutkinta on laajentunut Lue! Matti Nykänen Seiskassa Kuva Puhkupillit Videot Snow Rugby 2013 Videot Isa Asp Lue! 2000: Politiikka Lue! 2000: KSP-kaappaus Lue!




 



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


Runeberg-palkittu runoilija Olli-Pekka Tennilä Lue! Sydämelleni. Isa Asp Lue! Universumin loppu ... Kuva Avauslyönti Kuva Viina Lue! Filosofi Kuvasarja



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm


Kansallismaisema 2013. Helsinki. Eduskuntatalo. Video.

"Kansallismaisema 2013. Helsinki. Eduskuntatalo". Muutama minuutti junalla Pasilasta Keskusasemalle. Radan länsipuoli on rakennettu jo melkein kokonaan umpeen niin, että kansallisrakennukset vain vaivoin pilkistävät uudisrakennusten välistä. Eduskuntatalokin juuri juuri näkyy kokonaan pikkuruisen hetken junan hiljentäessä vauhtiaan. Liittyy Nettisanomien 2002 julkaistuun kirjoituksen ja kuvitukseen "Kansallismaisema 2010". Nettisanomat. Pertti Manninen. 2013-03-25.
Video: http://youtu.be/C9eSTuIomXM
Arkisto:http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kansallismaisema.htm


Tiistai 2013-03-26 

1999- 2013:
Etusivuille!

Kevätpäiväntasaus

Tasa-arvo

Minna Canth muistettuna Kuva



Kunnantalo Kuva



Huuli pyöreänä Kuva



Harakanvarpaat Kuva



Minä, Jyrki ja Robin Kuva



Kirjastolla Kuvat



Aallon jäljillä Kuvat



Kirkkopuistossa Kuvat



Pyöräilevät pojat Kuvat


Lumikissa Kuva

Maaliskuu 2013. Arkistosta 11 vuotta sitten: 2002.

Helsingin sanomat pakkoraossa. Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?

Kansallismaisema vuonna 2010?
Kohtaako junalla pääkaupunkiin tuleva tällaisen maiseman 2010? Taustalla pilkottavat Sanomatalo ja Eduskuntatalo.

14.03.02 Pertti Manninen, nettisanomat.com


Kuvannut ja kuvitellut Pertti Manninen

Raha ratkaisee!

Rakentamisessa on kysymys niin suurista taloudellisista arvoista, että niihin osallistuminen houkuttelee. Löytyipä lopulta sukupolvi, joka haluaa pistää lihoiksi Helsingin, maan pääkaupungin, kansallismaiseman. Avara näkymä katkaistaan erilaisilla torneilla ja hyvä on!

Helsingin Sanomat - jäävi?

Helsingin Sanomat on yleisesti puoltanut uutta kaavaa. Joitakin yksityisiä painaviakin vastustuksia on julkaistu. Toisaalta toimitus on julkaissut myös pöyristyttäviä, tarkoitushakuisia lentokoneesta nähtyjä perspektiivikuvia, joissa suunniteltu rakentaminen näyttää hyvin vaatimattomalta.

Helsingin Sanomia julkaisee pörssiyhtiö SanomaWSOY. Pörssiyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen ja niinpä lehti on määrätietoisesti unohtanut, että yhtiöllä on optio yhteen uudesta tornista.

Jääviys on itse huomattava. Helsingin Sanomat ei ole huomannut.

Päinvastoin yhtiöltä palkkaa saavat himaset ja iltasanomaiset ovat repineet vaatteensa, kun ympäristöministeri Satu Hassi on määrännyt ministeriötään tutkimaan kaavan syntyvaiheita. SanomaWSOY:n palvelijat ilmoittavat syvän huolestumisensa siitä, että jos kaavaa ei toteuteta, niin valtiolle aiheutuu tästä suuria kuluja.

And so what?

Kyllä Suomessa ja Helsingissäkin maata ja ilmaa riittää ilman että kansallismaisema tuhotaan.

Pertti Manninen, nettisanomat.com 14.03.2002.


Tästä aiheesta lisää.

Helsingin sanomat pakkoraossa. Kaupunkikuvan turmeluksesta puhutaan kuiskaten!

Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?

Yllämainitut linkit antavat lisää linkkejä.
Hae myös nettisanomat.com:in omalla haulla!

Aihe: Kaupunkikuva
14.03.02.

Etsi arkistosta!

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!
 
2000
2010

"Ennen"
"Jälkeen"
   
Kuvat galleriassa. Kuvannut ja kuvitellut Pertti Manninen

Tällä viikolla.

14.03.02 Etusivu
Kansallismaisema vuonna 2010?
Gallupit oikein, tulkinnat väärin 2
Sairaalassa Helsingissä
Kettunen vittuilijasta eetikoksi
Taivaallisen rahan aukio odottaa!
Terveisiä Jyväskylästä!  
Viikon kuva


Vantaa. Krp:n tutkinta on laajentunut Lue!



Pussiin vai pussista pois Kuva


Ihmisiä kaupungissa. Osa 3 Kuvat


Ihmisiä kaupungissa. Osa 2 Kuvat


Ihmisiä kaupungissa Kuvat

Ryhdikäs pari Kuva

Puhkupillit. Viisi soittoa. Videot


Vanha lastensairaala hajoaa käsiin Kuva


"Sininen kirja naurattaa" Kuva


Snow Rugby Videot


Kevytherkut. Kuva

Filosofi Pekka Himanen keruumatkalla
Kuvasarja

 


12TORI 2013/05/15 - Kreikan vakuussopimuksen salaamisen vaiheita - Urpilainen: Salaaminen oli Kreikan toive - Venizelosin ja Urpilaisen allekirjoittama asiakirja 2012 - Uusi ministeri Stournaras ja Urpilainen Kuva - "Kurjuus on ihmisen oma vika"- Otsikko. Sosiologi Arto Selkälän tutkimus. - "Poliitikot eivät ymmärrä seurauksia". Vertti Kiukas - Pankkikriisit: EU-maat etsivät askelmerkkejä - Sote venyi oopperasta tangoon Numminen,ja Hietanen - Kiitollisuus. Eino Leino - Kuka on tämä nainen? Delawaressa Ruotsin kuningaspari ja Suomen puhemies Eero Heinäluoma ja joku nainen - Äitienpäivänä. Äidin rakkaus Kuva - Äidin sydän Runo Äiti ja lapset 2000 Kuvat - Kaari Utrio: Aikuisen ahneus 2000 - Noam Chomsky: Sotilaallisen humanismin valepuku 2000 - Ensimmäinen äitien päivä ilman äitiä 2008 - Lasten Terra Kuva - Uni ja Toinen uni. Pertti Manninen - Kuva. Joutsen kiitää järven yli - Video. Kunnian kukko. Matti Kurjensaari, Armand Lohikoski, Veikko Linna, Artturi Laakso, Pentti Irjala, vahtimestari, Tauno Palo, Pentti Valkeala, Elmer Lahti, Björn Korander, Suomen Filmiteollisuus (SF) - Kuvat. Lossisaaressa. Sinisellä tiellä - Keiteleen PeeÄssä - Kuvat: Työtä. Vappuna 1994 - Soittajat. Vappuna 2013. Kuva: Erika Manninen. - Arto Manninen: Aatteet - Pingviinipoika Kuvia - Torni Hervannassa - Onnibussin vaihto - Harmaa jää. - Jutta Urpilainen: Budjetistamme ei lähetetä rahaa Kyprokseen. - Arkisto 27.04.2000. Työtä kaikille ja Laitapuolen kulkijoita 1994 - Nokia, yritysvastuu - Antti Kaikkonen - Ruotsin Nato-keskustelu. - Laukaan kuntapalvelukysely 2013 - Violetti taitaja - Puhkupillit Kuvat ja video - Vuosisadan kuvassa mm. Sauli Niinistö - Puhletti - Nokian pelastus? - Arkisto 20.04.2000 - Vicolo cieco - Umpikuja. Ferrari - Kuvia. Aurinkoisen päivän matkalla - Levels 2013 Street Fighter Video - Juliste: Kommunistin elämäntaival, - Kuva: Himasgate onkin saaga. - Kuva. Kevätkuulumiset - Kuva. Kaupunkilinnut. - Ilmaista jäätelöä tänään - Jyväskylä Forum. Video - Kissan kellot pakollisiksi taajama-alueille. - Kansallismaisema 2013. Helsinki. Eduskuntatalo. Video. - Kansallismaisema 2010 - Jyrki, Robin ja Minä - A fantastic Robin Concert. - Alexander Stubb - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Keskiviikko 15.05.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä. Toimittanut Arto Manninen. Toukokuu. Aatteet. Arto Selkälä, väitöskirja, Vertti Kiukas, kommentti, Jutta Urpilainen, Kreikka, Kypros, pankkikriisit, vakuussopimus, salilu, KHO, julkinen

N:o Nettisanomat 1614. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-05-15 ja 2013-05-21, nettiin 2013-05-21 02:45, linkkejä 2013-05-21.
Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia, Gaudeamus 2013 - Kai Alhanen: John Deweyn kokemusfilosofia, Gaudeamus 2013.
(2013-05-23)


Sivun alkuun!


Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.nettisanomat.com/2007/09/11/etusivu.htm


Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja



Nettisanomat-perhe. 2013. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät.
Huhtikuu 2013

       

tammikuu 2013 helmikuu 2013 maaliskuu 2013 huhtikuu 2013
nettisanomat.com 34624 33743 38600 39597
viikkosanomat.fi 15415 11914 11852 15957
12.fi 15414 16837 19055 17212
sanomanetti.fi 5818 5471 8347 9920
sanomatori.fi 3458 2730 5344 4182
hs27.com 3199 3085 (3085) 4335
sanomapark.fi 2209 1859 2266 3179
hs2.fi 2074 2122 3436 2300
helkinginsanomat.com 1614 1542 (1542) 1730
nettimobi.com 1173 1008 1480 1180
wincapita.fi 1149 1668 1535 1162
fy.fi 986 1005 1366 1113
hs24.mobi 970 766 862 583
viikko.fi 722 715 (715) 1263
sanomaa.com 677 567 664 507
nettilehti.com 486 673 691 691
venus.fi 294 231 255 236
vuosisanomat.fi 290 250 275 247
kuvaviikko.fi 218 163 234 110
laukaansanomat.fi 144 155 135 114
vuosi.fi 114 107 85 98
infoinfo.fi 103 64 93 108
shit.fi 90 148 126 130
pappa.fi 86 27 61 65
let.fi 82 83 51 68
kuvala.fi 71 84 47 45
sanala.fi 62 48 40 61
jyv.fi 56 49 45 61
nettifoto.fi 53 61 79 67
kuvasanomat.fi 52 93 95 93
end.fi 52 53 20 39
eduskuntatalo.fi 49 30 31 39
nettimobi.fi 46 39 14 26
fiftyfifty.fi 45 38 34 8
elama.fi 41 70 58 42
n1.fi 40 47 49 64
raw.fi 40 41 49 35
kinola.fi 35 23 37 32
maanantai.fi 32 39 36 55
pukeva.fi 32 27 26 37
mummi.fi 29 70 75 89
n3.fi 27 38 25 28
nettila.fi 27 40 31 45
erika.fi 24 59 76 64
tiistai.fi 24 21 21 41
nesari.fi 23 26 22 27
sanat.fi 21 36 24 42
sanomavideo.fi 21 13 18 17
12viikko.fi 21 11 17 39
keskiviikko.fi 20 20 13 27
torvalds.fi 17 40 35 38

92369 88049 103172 108825

2013-05-14

Kävijämäärät yhteensä (Huhtikuu 2013)

108825

   

Banneri keskiviikkoon 2013-05-15 saakka.

Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivusto:VIIKKO.fi - Viikkosanomat. Alkuperäiset järjestysnumerot säilytetty. Nettiin perjantaina 2013-11-08.

Sanomapark-sivuston kopiona (31.01.2013 - 31.12.2013) nettiin lauantaina 2014-11-15. Puuttuvat linkit, myös samanniniset ohjattu sivustoon nettisanomat.com.